Nuoren miehen kanssa viime kesänä Tammelan Portaassa kyläjuhlissa löysimme villalankoja Syrjälän lammastilan tuotantoa, tämä värisävy oli erityisesti mieleen. Ostin kaksi vyyhteä kaulaliinaa varten, joulupussiin tietenkin. Vyyhdistä tulivat nuoruuden neulomiset mieleen, kun veli auttoi minua kerimään langat palloksi.
Aloitus ja lopetus (3cm) kolmosilla, vitosen puikoilla muuten. Sain tasaista neulosta aikaiseksi, ihmettelin itsekin hyvää jälkeä. Lanka oli senverran paksua, ettei ohuemmilla puikoilla olisi kenties riittänytkään eikä ilmavuutta olisi tullut tarpeeksi. Mummi opetti minulle pehmeyden tuovan lämpöä, luulen tämän kaulaliinan olevankin hyvin lämmin. Tosin on varmaan pidettävä takin kauluksen päällä mahdollisen karheuden takia, tuntuu sormissa kivan pehmeältä, mutta poskea vasten ehkei niinkään.
tiistai 30. lokakuuta 2012
sunnuntai 28. lokakuuta 2012
Käsityökassi
Talviaikaan siirryttiin tänään, heräsin aikaisin ja käytin hiljaisuuden hyväkseni. Kudonnan ensimmäinen työ kaksi vuotta sitten oli poppana. Kangasta olin säilyttänyt kaapissa, enkä oikein tiennyt miten kassin toteuttaisin. Hiljalleen ajatus kypsyi tarpeeseen - nojatuolin viereen käsitöitä ja lankoja varten pussi! Eivätpä langat ja puikot ole enää pitkin lattioita tai pöytiä. Ompelin sivusaumat ja pohjan kulmien taitokset käsin karhunlangalla ja päät solmin hevosenhäntäsolmuin. Jos myöhemmin haluaisin kantokahvat, voin ne sitten lisätä. Kudos on poppanaa ja videonauhaa ripsisidoksella, on tukeva ja pysyy pystyssä hyvin eikä vaalea loimi näy kuin päissä. Olen tyytyväinen. Korkeus 30cm,leveys 50cm ja pohja 15cm, kankaan pituus oli noin 90cm, kutistunut säilytyksen aikana.
Matto on ruusukasta ja palttinaa, leveys 140 ja pituus yli 2m viime keväältä, ns. juoksumatto (kävellään puitten edessä edestakaisin) |
keskiviikko 24. lokakuuta 2012
Kuvikas on valmis
Tänään sain maton puista. Leveys oli kutistunut 7cm ja pituus parikymmentä. Mitat ovat 97cm x 330cm, suunnitelmani oli noin 300cm eli hiven muuttui tuo tavoite. Ei se mitään, kivaa oli.
Maton laitan omalle paikalleen viikonloppuna viimeistään, kunhan saan siivottua käytävän. Jeeee! Vieläkin jotain mitä odottaa.
lauantai 20. lokakuuta 2012
Uusi matto
Enpä olisi uskonut, että kutominen oli tällä kertaa todella nopeaa. Ehkäpä parin vuoden kokemus auttaa. Mikään taitaja en kyllä ole, reunojen kauneudessa on vielä hiomista. Kolmeen ja puoleen metriin meni vain noin 15 tuntia. Kun vertaa ketjumattoon, johon 2,5m meni 25h - ja hermot.
Rentouttavaa flowta...
Rentouttavaa flowta...
Kuvikasta pääosin kolmella sukkulalla, suurimmaksi osaksi valkoinen kolmantena. Ruudut tulevat näkyviin kahdella värillä.
Trikoot ostin Lankamaailmasta, valkoiset leikkasin kesällä ja vihreät ovat värjäyskokeiluja alkusyksystä ja leikattu silloin. Sinisessä raidassa on pyjamahousujen lakanan loput.
Miten maltan odottaa vielä viikon ennenkuin otetaan nämä matot pois ;))
torstai 18. lokakuuta 2012
Mattoja
Syyskauden kudonta on hyvässä vauhdissa. Juuri tulin tihkusateisesta syysillasta kotiin. Kerrankin olen ottanut kutomisen rauhalliseen tahtiin, aloitin tiistaina parilla tunnilla, eilen myös ja tänään reilu kolme tuntia. Nyt alkoi jo sujua alun normaalin kankeuden jälkeen. Suunnitelmissa kutoa 3,5m käytävämatto, nyt jo melkein puolessa välissä (valmista 159cm). Alkupää kiertyy jo tukille. Laitan parista aiemmasta matosta tähän kuvat ja uudesta kunhan otan kameran mukaan.
Trikoota, juuttia ja räsyä. Oli todella nopea kutoa viereisen ketjumaton jälkeen. Leveys molemmissa 100cm. |
Trikoota, juuttia ja oransseissa raidoissa räsyä. Poikkeamat kuviossa on tietysti tarkoitettu ;) |
keskiviikko 17. lokakuuta 2012
Uudet sukat
Sain tänä aamuna (06.00) valmiiksi villasukat Nalle langasta. Pitkähköjen varsien takia loppuikin lanka kesken. "Kun lakkaa satamasta, haetaan lakkaa satamasta". Aamuisin on mukavaa kilisyttää puikkoja ennen töihin lähtöä.
sunnuntai 14. lokakuuta 2012
Villapaidan virkistys eli tuunaus
Talvi tulee, talvi tulee...jämälangoista villapaidat
Parisen vuotta sitten piti lankavarastoa saada pienemmäksi (tilaa uusille langoille, tietenkin). Etsin mallin ja ohjeen Seitsemän veljestä paksuisille langoilleni Dropsin sivuilta. Löysinkin mukavan norjalaisvillapaidan naiselle ja miehelle. Sävyt kasaan ja neulomaan. Pyöröpuikoilla suoraa putkea kainaloihin asti, hihat kainaloihin asti ja yläosa yhdessä kaventaen, viimeisenä poolokaulus. Miten paljon lankoja olikin! Neulos seitsemän (7) oikein yksi (1) nurin muotoilee vartaloa kivasti, sopivia ovat molemmat.
riittävän pitkät hihat |
sunnuntai 7. lokakuuta 2012
Suppiloita, Suppiloita
Viikonlopun toisena projektina saalistin metsässä. Neljän tunnin ulkoilun tuloksena 20 l suppilovahveroita. Oikeasti ovat kai kosteikkovahveroita oranssin sävyisine jalkoineen. Milloinkaan aiemmin en ole löytänyt sieniä näin runsaasti. Kun ämpäri ja pieni muovipussi täyttyivät, solmin t-paidan hihat yhteen ja sain vielä yhden kassin täyteen suppareita.
Pyjamahousut
Parin tunnin projektini tänään - vanhasta pussilakanasta kahdet pyjamahousut. Toiset sain valmiiksi ja taidanpa ottaa käyttöön heti. Ja suuri kiitos taas kuosillisen kankaan toimittajalle: kälynen. Kiitos ja kumarrus! Loput menevät matonkuteiksi ;)
torstai 4. lokakuuta 2012
Varsinaista uusiokäyttöä
Näistä syntyi joululahjapusseja!
Vaaleassa on vanhoja Voikkaan mummon virkkaamia pitsejä, ei oikein näy. Roosa nauha on ehdolla sitomiseen. Punainen kanttinauha sopii sävyiltään kivasti toiseen pussiin. |
Pyöreä joululiina oli niin kaunis, ettei sitä nyt ainakaan voinut räsyiksi leikata. Sitomiseen ajattelin joko vihreää tai tuota yläkuvan punaista. |
Tyynyliinaan lisäsin pienen suloisen pöytäliinan. Ja nauhaksi joko vaaleansinistä kukallista tai tummansinistä pieniruutuista silkkinauhaa. |
Ruskeasävyinen pyöreä liina, mistä syntyi polvipituinen puolihame. Resorina vanha toppi, vuorina kirppikseltä ostettu satiini aamutakki. |
Tilkku ja tyyny
Kauan aikaa, yli 10v, sitten ommeltu stressin purkuun tarkoitettu työ. Olen käyttänyt sitä pelkästään kangastuolin istuimen suojana. Rokokoon päällä oli uusvanhoja täytteitä, suuressa energian puuskassa laitoinkin tyynyn liinan sisään. Voilá! Herkullinen tyyny on valmis.
Mustaa ja valkoista väreissä, Moschino vaikutteinen tuunaus
Sain suuren ahaaelämyksen Suuri Käsityölehden 8/2012 Tilkkutytön tunikasta. Mitähän minulta löytyisi tämän toteuttamiseksi? Mustaa, harmaata, mustaa ja harmaata,mmm. Voisin tietysti lisätä väriäkin - virkattuja isoäidin neliöitä...Odotan itsekin innolla, mitä tästä tulee. Olen kuitenkin jo päättänyt lausua Leena Hefnerin omaasukua Herppeenluoman sanoin "Että oon nättinä". Noh katsotaan ensin tuleeko tästä projektista mitään valmista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)