Tässä eräänä päivänä siivoilin ompeluhuonettani. Seitsemän muovikassillista roskiin, trikoo ja huopa silppua (miksi olen säästänyt?), vanhoja paperipinoja vuodelta kivi ja käpy (miksen ole aiemmin jo heittänyt? Olen siis saamaton, tunnustan;)), vanhoja lakanoita matonkuteeksi lajiteltuna.
Yksi kassillinen lähtee kierrätykseen: hyviä kankaita, joista en niinkään pidä eli virheostoksia. Keskeneräiset isot työt pahvilaatikkoon pölyä keräämästä, eihän niiden aina tarvitse olla näkyvillä. Pinoja siistimmiksi, ainakin vähän. Aloitin edes, onhan sekin parempi kuin ei mitään.
 |
| ENNEN |
 |
| JÄLKEEN |
Lopputulemana pinot ja kasat lattialla hävisivät, kaappi uudestaan täysi käyttökelpoista materiaalia. Ylähyllyllä pahvikansio, jonka päällystin raidallisella kankaalla. Siinä on nyt muovitaskuja täynnä leikattuja kaavoja. Niillekin löytyi oma paikka kaappiin pois näkyviltä. Siivoilu sotki järjestyneen kaaoksen ja jotkut tavarat ovatkin hukan jäljillä. Käsityömessuilta ostamani tikkauslangat, missä olette??
Onnekseni selailin paperiliuskapinoja ennen tuhoamista- löysin Tyttären yläasteella kirjoittaman tarinan pikkuveljensä (=Nuorimies) syntymästä! Siinä kohtaa kyynikollakin silmät kostuivat. Tarina oli niin suloinen ja tapahtumat tosia.
Tää on niin tätä,
monen tunnin työrupeaman jälkeen vaikutus on vain kuin pisara meressä. Jatkettava harjoituksia :D
Hienotar
Ps. huomenna 19.1.2015 on minun vuoroni helmoja ja hepeneitä blogin satukirjahaasteessa. Innokkaana odotan, mitä pidätte asukokonaisuudestani :D
Tervetuloa katsomaan!