sunnuntai 29. joulukuuta 2013

poppanatyyny

Kälylle annoin joululahjaksi omasta kutomastaan poppanakankaasta ompelemani tyynyn! Taustakankaaksi leikkasin apen vanhan flanellipaidan etukappaleen. Nyt voi käly lepuuttaa selkäänsä omaa poppanaansa vasten tai sitten halata oman isän paitaa ja muistella menneitä. Sain leikattua myös rintataskun mukaan, sinnehän voi laittaa vaikka nenäliinan ;)




{PS. käly piti tyynystä kovasti ja aivan erityisesti taustan paidasta. Lämmitti mieltäni =)}



Hienotar

tiistai 24. joulukuuta 2013

Luukku 24: Ja niin joulu joutui jo taas Pohjolaan...


...joulu joutui jo rintoihinkin.
Ja kuuset ne kirkkaasti luo loistoaan
jo pirtteihin pienoisihin.

Hyvää joulua!

Toivottavat
Hienotar & Tytär

maanantai 23. joulukuuta 2013

Luukku 23 Pellavaiset keittiöpyyhkeet

Sain kuin sainkin pellavapyyhkeet valmiiksi! Kuviossa näkyy värin vaikutus pohjasidoksessa, kahdella värillä kudottuna näkyviin tulee ruutukuvio. Aika mainiota. 

Olin varannut lointa sopivan määrän, 250cm. Loimi ei kudottaessa takkuilut lainkaan. Langat kyllä kiertyivät toisiinsa, mutta yhtäkään ei katkennut ja olin siitä oikein tyytyväinen. Jos kudonta olisi ollut erityisen hankalaa, en olisi harkinnut yhtään lahjaksi antamista...nyt en ole varma. Täyspellavaiset pyyhkeet kestävät eliniän, saajan pitäisi siis olla melko nuori =)

Ripustuskoukuksi tein samoista väreistä pirtanauhaa, ompelin kahdet lenkit kuhunkin pyyhkeeseen. Päärmeet olisi ohjeen mukaan pitänyt ommella käsin. Noh, en jaksanut ja surautin pitkällä tikillä koneella. Jos pesun jälkeen rypistyvät ja näyttävät surkeilta, ne voi purkaa. Voi olla, että tulee kaksinkertainen työ, mutta olkoon!



 

Päärmeet ovat palttinaa, jokaisessa vähän erilaiset. Oikealla kahdella värillä, keskimmäisessä ja vasemmalla olevassa toinen päärme ja reuna punaisella toinen valkoisella. Mielestäni oikein onnistuneet!


Jos Sinäkin pidät, klikkaa ruutua alla ;)

Huomenna on Jouluaatto,

Hienotar

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Luukku 22 Kuusi- ja tähtikoristeet

Oi, kuusipuu, oi kuusipuu...


pienet koristeet on tehty tämän ohjeen mukaan,
materiaalina on pieni batiikkikuvioinen pöytäliina ja pakettinauhaa.



Nämä taas ovat joulukuvastosta leikeltyjä piparimuoteilla piirrettyjä. Nidoin keskeltä kiinni ja ripustin pellava- ja villalangalla. Verhoon kuvauksen ajaksi maalarinteipillä kiinni, katsotaan mihin tämän jälkeen päätyvät ;)

Hyviä teräviä kuvia en tahtonut saada, näistä näkee kuitenkin toteutuksen.



Terveisin, 

Hienotar

lauantai 21. joulukuuta 2013

Luukku 21: kuusenhakureissu

Tänä jouluna saamme nauttia kuusista, jotka on haettu omalta kesäpaikaltamme. 
Voi miten kauniita ne ovat!

Ammattilainen valitsee...

Puu kaatuu!

Yksi valtava kuusi Hienottarelle.
Ja vähän pienempi Tyttärelle.


Saako jo kohta koristella?

Terveisin,
Tytär

perjantai 20. joulukuuta 2013

Luukku 20: joulupajalla kuhisee!




Joulupajalla käy nyt aikamoinen huiske ja hulina. 
Yhden naisen voimin on kuitenkin saatu jo aika monta pakettia valmiiksi, ja lisää pukkaa pajalta koko ajan. Pehmeitä paketteja melkein kaikki. ;)

Terveisin,
Tytär

torstai 19. joulukuuta 2013

Luukku 19: virkatut joulupallot



Eri ohjeista sovellettuja palloja, joihin kokeilin myös kuviovirkkausta. 
Mistähän löytyisi kuvioita varten hyvät ohjeet? :)

Terveisin,
Tytär


keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Luukku 18 farkuista ja sametista tyyny

Tämän tilkkutyön malli on ollut joskus Suuressa käsityölehdessä, nyt en valitettavasti löytänyt kyseistä numeroa. Muistin varassa tein ensin kokeilun, mikä sitten muuntuikin tyynyksi. Ympyröitten sisällä on osin muistojen kankaita: liila ruusu omalta Mummiltani, turkoosin vihreä omista varastoista ja turkoosi pikkukukallinen Tallinnan tuomisia. 

Yhdeksän kuluneista farkuista leikattua ympyrää joiden sisällä neliöt kuviollisista/värikkäistä puuvillakankaista, ympyrät ommellaan neliöksi farkkukankaan oikeat puolet vastaikkain. Ympyrän reunat silitetään ja ommellaan puuvillatilkun päälle. 

 Kuvio tarvitsi korostavan reunuksen ja käytin yönsinistä samettia. Taustan halusin täysin poikkeavaksi, jotta tyynyä voisi käyttää myös erilaisen tunnelman luojana. Ruudullinen flanelli on apen vanhasta paidasta - nappikiinnitys sopivasti ettei tarvinnut yhtään läpeä tai nappia ommella!

Tarvitaan siis: vanhoja farkkuja, ympyränmuotoinen malline (esim muki tms ), puuvillakankaita, miestenpaita:




tiistai 17. joulukuuta 2013

Luukku 17 pienen pieniä sieviä paketteja

Joskus löysin Pinterestistä kuvia vessapaperirullista tehdyistä paketeista. Olen kuvan pitänyt mielessäni ja nyt tuli aika kokeilla. 

Tarvikkeet: Rullaa parisenttiä suurempi pala (sekä leveydeltä että pituudelta) lahjapaperia ja kaksipuolista teippiä tai paperiliimaa.

Käytin kaksipuolista leveää teippiä, kun sitä nyt sattui olemaan kaapissa. Leikkasin siitä reilun palan, minkä liimasin paperin reunaan. Asetin rullan teipin päälle ja toiseen päähän paperisuikaletta samanlainen teipin pala. Mittasin paperin niin että menivät siististi päällekkäin. Rullan päät taivutetaan sisään melkein päällekkäin. 

Mitään kovin ohutta tavaraa ei ehkä saa paketissa pysymään, kuvassa käytinkin siksi nameja. Lahjapaperi on retroa apen ja anopin jäämistöstä.

maanantai 16. joulukuuta 2013

Luukku 16 miehen raitapipo

Tällä paremmalla puoliskolla, joka makoilee tuossa sohvalla, on aina pipot kadoksissa. Syntymäpäivälahjaksi neulomani kirjoneulepipo oli niin suuri menestys, että lähes samoilla väreillä kilkuttelin uuden raitapipon. Loin tarkoituksella 170s, jos olisi liian iso aina voisi saumanvaroilla pienentää. Kolmosen puikoilla kaksi oikein ja kaksi nurin päälaelle asti. (Raidat musta tuntuu periaatteella.) Sädemäinen kavennus aina oikein neulosta. Ensimmäisellä punaisella kerroksella koko krs kaksi oikein yhteen. Parin kerroksen välein joka yhdeksäs kaksi o yhteen. Ja sitten jokaisella kerroksella samassa kohtaa. 

Kun pipo oli valmis ja langat päätelty, sovitin lahjan saajan päähän (silmät kiinni tietty), eikä ollut nyt ainakaan liian suuri - saapi nähdä myöhemmin kun venyy käytössä. 

Ilmeisesti mies sai jonkinlaisen oivalluksen tontuilta: tupsu olisi vielä saatava!


Kaitaliina kuvassa on kiinalaista tilkkutyötä, jonka sain viime jouluna Nuoreltamieheltä lahjaksi suoraa Beijingistä. Sopii taiteltuna tarjoilupöydällekin.


Terveisin

Hienotar

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Luukku 15 huopasydämet

Vanhan villapuseron peseminen 60 asteessa huovuttaa taatusti. Pusero oli sen verran huono, että pesu tapahtui aivan tarkoituksella. Olen leikellyt mallineella sydämiä odottamaan hetkeä kasata ne koristeiksi. Varastoista löysin miehen mummon virkkaamia lakanapitsejä ja leveitten joukossa olikin kapeaa nauhaa. Pitsinauha sopii hienosti sydämiin, Täytteenä taitaa olla paperinenäliinaa silputtuna. Voi ripustaa kuusen oksallekin, ovat sopivan kevyet. Toisen saumanvarat on sisällä ja toisessa ulkopuolella. Kumpi parempi? Ehkä saumat ulkopuolella tai sitten toisinpäin...=)



lauantai 14. joulukuuta 2013

Luukku 14: virkatut heijastimet

Taannoiselta Tallinnan reissulta innostuin ostamaan heijastintarvikkeita, mm. heijastinlankaa. Lanka on nyt käytetty neljään heijastimeen, joista yhden virkkasin pelkällä heijastinlangalla ja kolmeen muuhun käytin lisänä Blend Bamboota. Paksumpaa olisi lanka voinut olla, mutta hauskoja näistä silti tuli. :)
Tähtien ohje täältä.


Lumihiutaleen ohje täältä. Kukan malli omasta päästä. 
Nämä ovat menossa joululahjoiksi, paitsi että pinkin tähden taidan pitää ihan itse. ;)

Terveisin,
Tytär

perjantai 13. joulukuuta 2013

Luukku 13: ketulle kaveri

Aiemmin tekemälleni ketulle on syntynyt kaveri. Tämäkin menee kipin kapin pukin konttiin ja Korvatunturin kautta päätynee eräälle pikkukaverille lahjaksi.


Terveisin,
Tytär

torstai 12. joulukuuta 2013

Luukku 12 tilkkutyyny siksakkuviolla

Tyynynpäälliseen sain käyttää ystävättären Roomasta ostamaa pellavasekoitemekkoa. 

Mekko oli kutistunut kaapissa tuunattavaksi ja uusiokäytettäväksi! Niinpä leikkelin sen palasiksi, sori!  Yhdistin omavärjäämään lakanakankaaseen ja harmaanruskeaan huonekalukankaaseen. Kiinnitys vetoketjulla (Tallinnan tuliaisia), ja koko 53cm x53cm. Siksakkuvio on ommeltu tämän ohjeen mukaan pienempänä.




ennen
jälkeen



Terveisin, 

Hienotar

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Luukku 11 villasukat

Näihin käytin Lankamaailman Vilma sukkalankaa ja jotain samanpaksuista perintölankaa luonnonvalkoisena. Puikot no kolmonen ja 16 silmukkaa puikolla. Raidoituksen idean sain Novitan joululehdestä.
Miesten koko.




tiistai 10. joulukuuta 2013

Luukku 10 pitsipipo ystävälle

Vidal Alpaca, baby alpaca Lankamaailmasta. 120 s, puikot 3. Kuviomalli Suuri käsityö -lehden 11-12/2013 malli no 32 pitsihuivi svulla  61 mukailtuna.





Terveisin,

Hienotar


maanantai 9. joulukuuta 2013

Luukku 9: mustavalkoiset korvakorut

Virkkasin kahdelle tanssia harrastavalle ystävälleni pyynnöstä mustavalkoiset korvakorut. Toinen halusi valkoista keskelle ja mustaa reunoille, toinen juuri päinvastoin. Kerrankin kirjoitin silmukat ylös ja koruista tulikin lähes symmetriset. Virkkaamani korut korvissa on kuulemma kevyt tanssia. :)




Lankana Hjertegarnin Blend Bamboo.

Terveisin, 
Tytär

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Luukku 8 Voih, kärähtikö piparit?

Jos piparisi kärähtivät, ei hätää. Niin käy joskus! 

Nämä piparit eivät onneksi haise palaneilta, vaikka siltä näyttävätkin. Sain ne vielä ripustettua ikkunaankin koristeeksi. Ovatpa suloisen näköiset :)


 Ohutta Novitan villalankaa ja kolmosen virkkuukoukku. Aloituksessa 8 kiinteätä silmukkaa, lisäykset muutaman kerroksen ajan. Viimeisenä kuusi pitkää pylvästä joka kolmanteen silmukkaan. Kovetettu vesisokeriliuoksella ja ripustettu valkoiseen silkkinauhaan. Halkaisijat 8-10 cm. Mukava harjoitustyö; tytär on niin taitava virkkaaja - pitäähän minunkin jotain osata...:)


Tässä on lasten koulussa tekemät savioliot, lila auto ja valkovuokot. Olenko sentimentaalinen, kun edelleen pidän näitä esillä?


 Piparintuoksuisin terveisin,

Hienotar