Nämä matot ovat Vappuna aikaansaamiani. Yritin saada yhteensopivia viime keväänä kutomaani mattoon (punajuuri-matto), sidos palttinaa. Tässä ahdettuna keittiön harmaalle kaakelilattialle. Paikka johon tulevat on vanha hiottu honkalattia mökillä. Suunnitelma on laittaa kolme samansävyistä ihan vierekkäin, kivaa odottaa miltä näyttävät yhdessä. Ehkä punajuurimatto keskelle.
Näihin keräilin vaaleanpunaiset lakanoista leikellyt räsyt, niitähän olikin paljon. Ilmeisesti olen ollut jo kauan tykästynyt vaaleanpunaisiin aluslakanoihin. Osa räsyistä kirppareilta hankittuja. Sitten on trikookudetta, jota värjäsin vyyhtinä lujasti sidottuna reaktiiviväreillä koneessa: tummat viininpunaiset, plus joitakin pussilakanoita. Viime keväästäkin oli jäänyt kuteita jonkin verran. Laitoin lisäksi erivärisiä yhden kuteen heittoja sinne tänne, eli turkoosia, kirkasta punaista, pinkkiä ja tummaa harmaata. Vaaleammat raidat lähes pelkästään räsyä, tummemmat trikoota - voi olla että pesuissa trikoo kutistuu ja reunoista tulee lainehtivat. Ihan sama, ainahan voin kutoa uudet :)
Varasin kuteita reippaasti 2kg/neliö, kulutus oli varmaankin 1,5kg neliötä kohti. Leveys puista otettuna 83cm ja pituudet n. 300cm. Aikaa meni kahteen mattoon noin 20 tuntia kolmessa päivässä, vietin siis sujuvasti puiden ääressä koko vapun seudun. Eikä lihakset tulleet edes kipeiksi, väsytti kylläkin.
Vaaleat pilkut pussilakanan reunusta, mikä ei ole värjääntynyt. Ne hiukkasen häiritsevät. Voisikohan ne töpöttää esim kangastussilla piiloon??
Mukavaa päivänjatkoa,
Hienotar
Hienot matot! Kuvassa pilkut eivät häiritse, en lähtisi niitä tussaamaan, mutta ehkä ne ovat häiritsevämmät livenä. Silti! Elävyyttä?
VastaaPoistaNiin, voi olla etteivät häiritse, kunhan pääsevät oikealle paikalleen! Elävyyttä ja ns käsityön leima;)
Poista