Jälkeen |
Ennen |
Laura |
Seuraavaksi ompelin perheen keskimmäiselle lapselle pussin, tähän aplikoin silitettävällä heijastinkankaalla etunimen ensimmäisen kirjaimen. Sadesuoja ei olisi varmaan kestänyt silitystä, en edes uskaltanut kokeilla, joten käytin puuvillakankaan palaa ja tikkasin merkin kiinni. Yläreunassa toisen verhokankaan palanen ja maastokuvioinen kiristysnauha.
F-pussi ja maastokuvioinen nauha |
Kolmannelle eli kuopukselle pyykki- tai uimapukupussi. Aplikointi samalla tekniikalla kuin F-pussi. Pallokuvioinen kiristysnauha ja suussa kaitale kolmatta verhokangasta.
äiti |
Sadesuojaa jäi vielä yhteen isoon jumppa/kenkäpussiin. Tässä ei ole koristeena muuta kuin tikkaus pussin suussa. Sulkijoina kaikissa pusseissa on koristeelliset kengännauhat. Kaksi Sinellistä hankittuja ja viimeinen omista varastoista. Kaikki materiaalit siis hankittu viime vuoden puolella jo monta kuukautta sitten - mitään uutta ei ole näihin hommattu!
Paras kiitos, mitä voi saada: esikoinen ihmetteli kovasti, että kuinka voi saada jotain vaikkei ole pyytänyt (kynsilakat saivat uuden tilavan kodin), keskimmäinen ekaluokkalainen suunnitteli heti kuljettavansa pussissa suihkupyyhettä ja kuopus nelivuotias juoksi iloissaan pussinsa kanssa ympäri kotia!!! Ja äitikin oli aivan otettu :D
terveisin,
Hienotar
ps. myöhemmin sain vielä maistiasiksi esikoisen itse tekemiä vaahtokarkkeja!! Ihania suussa sulavia namusia, Kiitos
Vaunujen sadesuoja on niin tylsä tarvike, että on mahtavaa kun siitä sai uusiokäyttöön hyvää ja hyödyllistä!
VastaaPoistaHyvä duunaus j kierrätysprojekti ja tuli yksi käyttämätön tarvike uudelleen käyttöön, upeaa!
VastaaPoistaEnsimmäinen kommentoija on kommentoinut hyvin, minä en varmaan ikinä olisi keksinyt sadesuojasta mitään :) Tosi hienoa, kun olet koristellut pusseja erilaisin aplikoinnin ja värikkäin nauhoin, piristävät muuten mustaa kokonaisuutta. Hienoa kierrätystä ja ennen kaikkea tarpeellisia juttuja, kyllä näistä monet saavat hyviä ideoita!
VastaaPoistaKekseliästä käyttää sadesuoja uudelleen, siinäpä onkin hyvää vedenpitävää materiaalia. Umapukupussi on hyvä idea, sellaisia meidänkin lapset tarvitsisivat, olisivathan ne paljon kivempia kuin muovipussit!
VastaaPoistaVOI KIITOS, kiitos!
VastaaPoistaHauska ja käytännöllinen idea tehdä uimapussi sadesuojasta. Etenkin koululaiselle kätevä reppuun, niin kirjat eivät kastu. Aplikaatioista vielä kiva extra lisä käytännöllisyyden päälle!
VastaaPoistaKivat tuunaukset! Pussit ovat aina tarpeellisia, mainio idea hyödyntää sadesuojaa näihin. Applikoinnit kyllä antavat sen viimeisen silauksen pusseille.
VastaaPoistaKivan käytönnölliset tuunaukset! Tuollaisia pussukoita tarvitsee aina!
VastaaPoistaKekseliästä hyödyntää sadesuojaa. Hienoa!
VastaaPoistaKivaa jos tykkäsit!!
Poista