sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

vapaata konetikkausta - harjoittelupaloja

Esittelin Tyttärelle tikkaamiani paloja. Tulevan oman fysioterapeuttini kommentti: kankaan liike pitää saada lähtemään vartalosta, ei kädestä! (vrt.edellinen kirjoitus) Niinpä, ei sitä innoissaan muista! Tikkauskirjassa huomautetaan työasennon tärkeydestä ja jumppataukojen pitämisestä, oppi ei ojaan kaada! Kantapään kautta oppii parhaiten!

Kokosin tilkkuvoileivän, käytin vanupalasuikaleita välissä, ja kiinnitin kerrokset yhteen. Pienissä paloissa reunoista tavallisilla verhoklipseillä (tuunaajaminä keksi uuden idean). Klipsit on melko napakat, joten voisin hankkia oikeitakin klipsejä tms., helpommat kiinnittää ja irrottaa. Isommissa palasissa kiinnitin kerrokset hakaneuloilla, hankaloittivat tikkaamista koska olivat aina tiellä! Enkä kuitenkaan saanut alakangasta riittävän tasaisesti kiinnitettyä.

Aloitin harjoitukset tavallisella ompelulangalla ja koneessa normaali nopeus. Painoin kaasua rauhallisesti, kangasta liikuttelin välillä hitaasti ja välillä liian nopeasti. Tuli hyppytikkejä.




Kokeilin laittaa koneen puolinopeudelle ja kaasua täysille. Liikuttelin kangasta melko nopeasti. Tuloksena parempia tikkejä, ei hyppyjä, ja kauniita pyöreitä kuvioita. Ainoa ongelmana huomioida langat ja liikkeen suunta - vapaatikkauspaininjalka saattoi koukata tikin alta ja ihmettelin mikä jumittaa. Tuloksena syttyä.

Löysin Aurifilin tikkauslankojeni (klik) ovelan säilytyspaikan (piirongin laatikossa ompeluhuoneessani??). Tikkausohjekirjani, (klik), neuvoa kerrankin noudattaen, puolasin alalangaksi myös Aurifilia. Kuviot näkyvät huomattavasti paremmin kuin tavallisella ompelulangalla, ihanaa.



Nämä on mun suosikit
taustapuoli























Viimeisenä tikkailin tämmöisen palakasan:
tästä olin alunperin pari vuotta sitten suunnitellut tekeväni lahjakassia. Voihan siitä vieläkin kassin tehdä, muuten epämääräiset palaset eivät innosta enää. (Ja tämän tikkaamisen jälkeen käsi todella kipeytyi)





























Onnistuin myös tikkaamaan taustakankaan kaksinkerroin!





Lopputulemat arvoisan pääministerimme tyyliin: 

Yksi: Harjoitus tekee mestarin - jossain vaiheessa ;) 
Kaksi: Perusompelukoneella on hankalaa tikata isoja pintoja :\
Kolme: Pidä huoli hyvästä ergonomisesta työtavasta :)



Terveisin,

Hienotar

PS. kortisonipiikki auttaa jo :D

6 kommenttia:

  1. Hyvässä mallissahan sinulla tikkaamien on:) Uskotaan että mestareita meistä tulee. T:toinen harjottelija.

    VastaaPoista
  2. Hyviä harjoittelutilkkuja ja kyllä harjoitus tekee mestarin, täytyy siihen vain uskoa sanoo myös yksi harjoittelija:)

    VastaaPoista
  3. Kivoja kokeiluja! Kiva oli myös nähdä, että olkasi sietää muutakin kuin jalkakyykkyä.

    VastaaPoista
  4. Kivaa kun on muitakin harjoittelijoita! Mukavia tikkaushetkiä ;)

    VastaaPoista
  5. Oot ollut ahkerana, minä vielä harjoittelen harjoittelua ;)

    Ihana tuo alempana oleva hämähäkkipeitto.

    VastaaPoista
  6. Oi joi, seuraavat tikkaukset sitten uusilla liikeradoilla.

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!
Kivaa kun piipahdit ja tervetuloa uudelleen ;)